
Hitaat loma-aamut ovat parhaita! Etenkin, jos kavereita on yökylässä ja aamun voi venyttää pitkäksi. Tällä viikolla tein kavereille vohveleita. Vohvelit saavat raikkautta sitruunasta. Ne maistuvat parhaalta kahvin ja hyvän seuran kanssa.
Ainekset:
2 dl kuohukermaa
3 munaa
2 dl vichyä
2 dl kaurajauhoa
2 tl leivinjauhetta
3 rkl unikonsiemeniä
1 dl laktoositonta jugurttia (minä käytin Valion Lempeää)
1 sitruunan kuori
1/2 sitruunan mehu
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
Tekeminen:
1. Vispaa sekaisin ensin kerma, munat ja vishy
2. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja unikonsiemenet keskenään ja lisää taikinaan
3. Lisää jugurtti ja sakoita
4. Pese sitruuna (käsitiskiaineella) ja raasta kuori taikinaan. Halkaise sitruuna ja lisää toisen puolikkaan mehut taikinaan
5. Mausta vielä teelusikallisella suolaa ja ruokalusikallisella sokeria
Taikina ei kaipaa rasvaa, sillä kuohukerma on niin rasvaista. Vohvelirautani on teflon-pinnotteinen, joten en lisännyt rasvaa edes paistaessa. Vohvelit kannattaa syödä heti, sillä niissä on ihana rapea pinta. Jos vohvelit paistaa pinoksi, ne ehtivät pehmetä ennen ruokailua.
Tästä taikinasta tulee 6 isoa vohvelia. Me nautimme ne jugurtin, banaanin viipaleiden ja tuoreiden kirsikoiden kera. (Kirsikat kuuluvat Fodmap-ruokavaliossa rajoitettavien listalle, joten jos kärsit IBS:sta nappaa itsellesi vain 3-4 kirsikkaa.)