Hankalinta ruokavalion muutoksessa oli ehdottomasti karkista luopuminen! Napostelin mansikoita ja mustikoita, mutta en löytänyt mistään herkkuja korvaamaan salmiakkia. Oli keksittävä jotain. Näin syntyi mutakakku, mikä on maustettu lakulla ja suolalla.
Kakussa haaste on löytää tummasuklaa, joka sopii sinulle. Suosittelen Brunbergin tummaa suklaata. Se sisältää soijalesitiinia, mutta ei esimerkiksi tärkkelyssiirappia.

Ainekset:
2,5 dl sokeria
100 g sulatettua laktoositonta voita
2 kananmunaa
150 g sulatettua tummaa suklaata (Brunberg 53%)
2 rkl lakritsijauhetta
1,5 dl riisijauhoja
0,5 dl leivontakaakaota1 tl sormisuolaa
Tekeminen:
1. Sekoita sokeri ja sulatettu voi keskenään ja lisää kananmunat yksitellen massaan.
2. Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää mukaan taikinaan. Ei haittaa vaikka sulan suklaan joukkoon jäisi paljoa. Pienet suklaayllätykset sopivat kakkuun hyvin.
3. Sekoita kuivat aineet (lakritsijauhe, jauhot ja kaakao) keskenään ja siivilöi ne mukaan seokseen.
4. Lopuksi mausta sormisuolalla. Anna kiteiden jäädä kyllin suuriksi.
5. Kaada taikina matalaan voideltuun vuokaan, joka on halkaisijaltaan noin 25cm.
6. Paista uunin keskiosassa 180° 20-25 minuuttia
Anna kakun jäähtyä hetki. Sirottele päälle kaakaota ja lakritsijauhetta. Tarjoile esimerkiksi tuoreiden vadelmien ja kermavaahdon kera.
Kakku kestää pakastamista.